.....ja maalaiseksi sinun pitää jälleen tuleman.
Vaalitaisto käy kuumana ja puolueet syyttelevät toisiaan sekä edustajia milloin mistäkin. Keskusta on kahminut ja kähminyt väitteiden mukaan edustajalleen/edustajilleen miljoonia kusetetuilla jätevesiasetuksillansa. Tuleva pääministeri sekä hänen pikku apulaisensa Talvivaara-Lehtomäki ja tupee-Pekkariska ovat olleet viime aikoina loan ja paskanheiton kohteena, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Joku vävykin sinne hyötyjien ja kusettajien joukkoon oli ujutettu.
Tietämäni mukaan kansalaiset ovat Pekkariset, Lehtomäet ja Sipilät demokraattisesti eduskuntaan valinneet ja siihen tulee tyytymän. Jos edellä mainitut ovat onnistuneet kusetustoimissaan, niin onnittelen heitä fiksuista teoista. Niin kauan kaikki on hyvin, kun ei ole tehnyt mitään lainvastaista ja eipä heitä ole käsittääkseni mistään puheen keskipisteenä olevista asioista rangaistu.
Perussuomalaiset taitavat olla etunenässä toisten, erityisesti keskustalaisten lokaamisessa. En välitä moisesta toiminnasta - keskittyköön jokainen omaan tekemiseensä, sillä siinäkin on sarkaa. Keskusta on toiminut fiksusti ja pidättäytynyt lokailusta.
Keskustaa mustamaalaavat persut ovat kannatusmittausten mukaan kakkosena heti keskustan jälkeen, joskin suurella prosenttuaalisella erolla. Tämän hetkisen ennusteen käydessä toteen tulisi yhteistyön olla kuitenkin toimivaa, sikäli mikäli perussuomalaiset eivät pakoile vastuutaan kuten ovat jo kerran tehneet. Hallitukseen on mentävä, jos kansa niin sanoo!!
Ja kyllä kansa tietää!! Pitäisi tietää myös perussuomalaisten ja keskustalaisten, että ovat syntyneet samasta maaperästä eli Maalaisliitosta. Taannoin riitautunut Vennamo lähti Maalaisesta liitosta omille teilleen perustaen Suomen Pientalonpoikien puolueen, mikä muuttui sittemmin SMP:ksi. Maalaisliitto jalostui myös Keskustapuolueeksi ja edelleen Suomen Keskustaksi eli
pärjätkäähän keskenänne agraarisisarukset
vaalitaistosta vittuuntuneena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti