Olen lähdössä tänään sotaveteraani -keräykseen lippaan pitelijäksi. Rahankeräyslipasta saatan kädessäni hyvän tarkoituksessa pitää, mutta muunlaisen lippaan pitelijäksi minustakaan tuskin tositilanteessa olisi tai olisi koskaan ollutkaan. Olen viime päivinä ajatellut monesti niitä nuoria miehiä, jotka menettivät terveytensä ja jotkut henkensä isänmaata puolustaessaan. Jäljellä näitä itsenäisyytemme hankkijoita on noin 27 000. En saata ymmärtää, että heidän asioiden hoitamiseksi sekä kuntouttamiseen tarvitaan keräyksiä. Eikö valtion buljetissa olisi ja olisi ollut joutavia löysiä kohdentaa rahaa veteraaneille.
Jotkut väittävät keräyksen tuoton menevän ahneille yhdistyksille ja niiden pyörittämiseksi. Vastaväitteitä olen kuullut ja luotan niihin. Hävettävää tässä tilanteessa on se, että Suomen valtio olisi tosiaankin voinut aikoinaan ja nykyäänkin voisi panostaa enemmän vetaraanien asuinolojen ja elämisen tukemiseen sekä kuntoutukseen eri muodoissansa. Vastakohdaksi on pakko ottaa välttelemäni aihe eli maahanmuuttajat. Heilläkin on varmasti perusteensa tänne lintukotoomme tuloon, mutta muu kuin työperäinen maahanmuutto ja erityisesti sen hulvaton taloudellinen tukeminen ei saa kannatustani.
Olisikohan rehellistä, selkärankaista ja asiansa rohkeasti sekä ymmärrettävästi esiintuovaa veteraanien puolustajaa eduskuntavaaliehdokkaiden joukossa? Ääneni saat, jos tätä "ajat"!
Lieksassa on kuulemani mukaan annettu sosiaalitoimen "luukulta" maahanmuuttajalle 2000 euroa käteen autokoulun käyntiä varten. Setelitukon saanut kaveri oli sittemmin kadonnut paikkakunnalta ja löydetty pääkaupunkiseudulta - polttelishan se minunkin käsissä. Olisi kelvannut minunkin vanhemmille 80 -luvulla sosiaalitoimen tuki neljän ajokortin maksamiseksi - kiitos isä ja äiti!
Vastakkain saisi asetella montakin asiaa, mutta olkoon tämä mielestäni häpeällinen asiantila tässä.
Lähden mielelläni mukaan keräykseen ja kiva, että pyydettiin. Kuten alussa epäilin kykeneväisyyttäni aseenlippaan kantamiseen tositilanteessa, niin nyt huolenaiheenani on 18 asteen pakkanen - kestänköhän minä tuon kahden tunnin mittaisen taistelun muovinen lipas kädessä ja tietoisena vihollisten poissaolosta toisin kuin oli ennen. Paskahousuhan minä!
Pelonsekaisin tuntein ja hyvillä mielen Glaubersuolan jatkaessa työskentelyään
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti